dadveil.bekas.edu.pl

Leena hietanen stalin biography


Leena Hietanen

Leena Hietanen (s. 30. joulukuuta1956Kuusamo) on suomalainenfreelance-toimittaja. Hän on työskennellyt Virossa vuodesta 1993. Hietanen peaceful kirjoittanut BBC Worldille ja Connection Newsille, Kauppalehteen, Turun Sanomiin ja Helsingin Sanomiin. Vuonna 2008 Hietanen julkaisi WSOY:n Barrikadi-sarjassa ilmestyneen pamfletinViron kylmä sota, jossa hän arvosteli Viron kansalaisuuspolitiikkaa.

Toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hietanen on toiminut Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksessa. Vuonna 1988 hän oli tuottajana järjestämässä ensimmäisiä Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaaleja.[1]

Viron kylmä sota -kirjassa Hietanen sanoi, että Viron kansalaisuuspolitiikkaa sovelletaan venäläisiä vastaan apartheid-tyyppisenä sortopolitiikkana, jota oikeutetaan ”miehitysmyytillä”.

Hietanen ei hyväksy Viron Neuvostoliiton-kauden nimittämistä miehitykseksi. Kirja herätti Virossa ja Suomessa arvostelua.[2]

Leena Hietanen on herättänyt huomiota myös virolaisia ja Viron valtiota koskevilla, provosoivilla lausunnoillaan. 26. maaliskuuta 2009 Yle TV1-kanavalla A-talk-ohjelmassa häneltä kysyttiin, onko hän kutsunut blogissaan Viron kansaa ”rikollisen tyhmäksi” oli vastaus myöntävä.

Tallinnan patsasmellakoista hän totesi, että ”Putinilla olisi ollut oikeus lähettää tankit Viron kaduille.” 16.6.2008 Hietanen kirjoitti yhdessä Petri Krohnin kanssa Eesti Ekspressin nettisivuille pamfletin, jossa he kutsuvat Viroa fasistiseksi apartheid-valtioksi.[3][4]

Hietanen on perustanut ”Suomen Antifasistisen Komitean” yhdessä Johan Bäckmanin kanssa.[5]

Hietanen pyrki Euroopan parlamentin jäseneksi vuoden 2009 vaaleissaSuomen työväenpuolueen listoilta.[6] Hän sai 247 ääntä.[7] Hietanen kuvasi tuolloin Natoa organisaatioksi joka kuuluu persläpien helminauhaan ja piti sitä lakkauttamisen arvoisena.[8]

Ukrainan sodan aikana Hietanen on profiloitunut Venäjän tukijaksi ja sotatoimien puolustajaksi.

Hietanen toimii läheisessä yhteistyössä Johan Bäckmanin kanssa. Hietanen toimii myös Naapuriseuran lehden kolumnistina.[9]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Copyright ©dadveil.bekas.edu.pl 2025